Henkilökuva

Olen fysioterapeutti ja tanssinopettaja Maija Astikainen. Tällä hetkellä asun Nummenkylässä ja työskentelen pääasiassa pääkaupunkiseudulla.

Olen onnekas siinä asiassa, että saan kutsuja myös erilaisiin tanssikurssitapahtumiin eri puolille suomea ja kierränkin mielelläni opettamassa myös muualla.

 

Toimin yrittäjänä yhden naisen yrityksessäni ja tällä hetkellä toimintani on suuntautunut lähes kokonaan paritanssin opettamiseen. 

 

Olen ehtinyt tehdä matkan varrella kaikenlaista ja hankkia mm. useamman ammatin.

Ensimmäiseltä ammatiltani olen lastentarhanopettaja. Työskentelin päiväkodeissa useita vuosia valmistuttuani. Sen jälkeen tieni vei fysioterapian opintoihin, erikoistumisineen.

Myös fysioterapeuttina ehdin työskennellä kaikenikäisten ja hyvin monenlaisten asiakkaiden kanssa ja kartuttaa tietotaitoani erilaisissa työpaikoissa.

Tanssinopettajan opinnot aloitin -93 ja valmistuin -95, samana vuonna sain myös diplomi-tanssinopettajan pätevyyden.

Tuntiopettajan työtä olen tehnyt sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa n. 15 vuoden ajan.

Tällä hetkellä opettajan työ ei mahdu ohjelmaani, mutta erittäin rikasta kokemusta siitä olen vuosien aikana itselleni saanut. Opetusaineitani olivat mm. anatomia ja fysiologia, kuntoutus ja toimintakyvyn tukeminen, sekä lähihoitajaopiskelijoiden työharjoittelujen ohjaaminen ja näyttötutkintojen arviointi.

Yrittäjyyteni mahdollistaa myös paljon muuta. Olen ollut mukana ideoimassa ja toteuttamassa mm. muusikoiden ja yrittäjien varhaiskuntoutustoimintaa. Onnistumista koen siitä, että molemmat ryhmät ovat käyttäneet mahdollisuuden hyväkseen ja lähteneet rohkeasti hakemaan puhtia itselleen, heitä varten räätälöidyiltä Kelan-kursseilta.

 

Elämäni ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan työtä, eikä tanssia, sillä

sydäntäni lähellä ovat nyt jo aikuiset lapseni Jaska ja Veera. He ovat ihania nuoria -aikuisia

ja heillä on elämänasenne kohdallaan. He ovat saaneet elämän matkalle sopivasti

yrittäjähenkisiä geenejä, joiden avulla uskon heidän pärjäävän. Molemmat asuvat jo omissa kodeissaan.

 

Elämänkumppanina rinnallani kulkee Iisko. Hän on minulle rakas ja tärkeä ihminen.

Asumme eri paikkakunnilla ja matkaamme vuoroin toistemme luo viettämään yhteistä aikaa.

Iiskon elämäntilanne mahdollistaa sen, että hän voi halutessaan reissata mukanani työmatkoilla ja osallistua toimintaani. Se onkin suuri voimavara meille molemmille.

 

Elämänarvoissani tärkeällä sijalla on ihmisten kunnioittaminen ja arvostaminen.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja hieno kokonaisuus juuri sellaisena, kun on.

Olen erittäin onnellinen siitä, että juuri minä saan olla tällaisen työn myötä,

antamassa ihmisille tanssillista oppia ja tuoda mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, sekä rohkaista ja kannustaa erilaisia oppilaita. Koen tärkeäksi myös sen, että voin tarjota kurssitoiminnan myötä mahdollisuuden virkistymiseen ja korvien välin tuuletukseen, stressin poistoon ja monipuoliseen liikuntaan.

 

Tämä työ on äärimmäisen palkitsevaa, sillä on hienoa nähdä, kuinka oppilaat oppivat ja heidän tanssitaitonsa kehittyy. Tanssi on iloinen asia ja myös sen näkee oppilaista, milloin tanssi

alkaa olla luontevaa ja tulee esiin oppilaista sisältäpäin. Tanssi on taitolaji, joka vaatii paljon opettelemista, ennen kuin se automatisoituu taidoksi. Alku menee monesti askeleita ihmetellessä, mutta sen jälkeen on jo helpompaa.


Tanssitaito tuo iloa elämään ja se on aikamoinen valttikortti elämän eri käänteissä.

Se on kuin ässä hihassa, jonka voi vetäistä esiin tarpeen tullen ja käyttää sitä.